Puheeni kirkkovaltuuston kokouksessa tultuani valtuuston puheenjohtajaksi

Arvoisat kirkkovaltuutetut

Kiitän lämpimästi siitä luottamuksesta, jota olette osoittaneet minua kohtaan valitsemalla minut kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Otan tehtävän vastaan puutteeni tiedostaen ja muistaen samalla sen, että ihmeellinen Jumala osaa ja voi käyttää meitä puutteellisia ihmisiä valtakuntansa työssä.

Edessämme on epäilemättä monia haasteita sisältävä valtuustokausi. Suomen kirkon sisäinen tilanne ei ole helppo ja yhteiskunnassa on meneillään suoranainen sota kristinuskoa vastaan. Kotiseurakuntaamme koettelee myös muuttotappio ja siitä seuraava tulopohjan pienentyminen. Vaikeitakin ratkaisuja voi olla edessä.

Toisaalta on muistettava, että Kristuksen kirkko on aina tulevaisuuden kirkko. Pohjoisen kristillisyydessä herätyskristillisyyttä on korostettu. Rukoilkaamme sinnikkäästi uuden herätyksen aikoja maallemme ja kotiseudullemme. Myös kirkon tarjoamista palveluista ja työmuodoista on syytä kertoa nykyistä tehokkaammin, jotta ihmiset eivät eroaisi kirkosta ja jopa tulisivat mukaan kirkon eri toimintoihin.

Käydyissä seurakuntavaaleissa korostin hallinnon avoimuuden ja tiedottamisen tärkeyttä. Kirkon kynnys on vieläkin valitettavan korkea. Emme saa näyttää ulospäin miltään sisäpiiriltä, jonne ei-seurakunta-aktiivin on vaikea ja pelottava tulla. Toivon, että oma valintani kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi voisi olla viesti Kemijärven seurakunnasta ulospäin siitä, että kaikki ovat tänne tervetulleita. Olenhan niin sanotusti tavallisen kansan parista enkä kuulu mihinkään herätysliikkeeseen, vaikka niiden tekemää työtä suuresti arvostankin.

Toivon meidän kirkkovaltuutettujen olevan aktiivisia ja vastuullisia päätöksentekijöitä alkavalla kirkkovaltuustokaudella. Perehtykäämme käsiteltäviin asioihin, olkaamme aktiivisia. Reipastakaan keskustelua ei tarvitse pelätä. Edustamme seurakuntalaisia, kirkkoon kuuluvia kemijärveläisiä, toimikaamme siis heidän parhaakseen.

Aina silloin tällöin seurakunnissa käydään keskusteluja esimerkiksi kirkkovaltuutettujen kirkossa käymisestä. Yhteyttä toisiin kristittyihin ei sovikaan väheksyä. Meidän on syytä osallistua mahdollisuuksien mukaan erilaisiin hengellisiin tapahtumiin - niin oman uskonelämämme hoitamiseksi kuin näyttääksemme esimerkkiä toisille. Mutta samalla meidän tulee muistaa, että näkyvyytemme seurakunnan tilaisuuksissa ei ole kristillisyytemme mittari. Raamatun mukaan aikojen lopulla Herramme sanoo meille: “Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Siten kristillisyytemme mitataan.

Seurakuntavaalien alla sain käsiini vanhan lehtihaastattelun, jossa vuonna 1928 kuolleen esiäitini Sofia Lovisa Kaisanlahden tytär muisteli äitiään. Hän kertoi tuossa haastattelussa uskonnollismielisen äitinsä hyräilleen virsiä työnteon lomassa ja selittäneen lapsille “Raamatun pohjalta, mikä on oikein ja mikä väärin.”

Miten toisin asiat olisivatkaan tässä maassa, jos Raamatun pohjalta lapsille edelleen selitettäisiin, mikä on oikein ja mikä väärin. Aikojen myrskyjen keskellä Raamatun kestävältä pohjalta on löytynyt Suomen kansan tuki ja turva. Kirkon on elettävä ajan mukana, puhuttavan kansan kieltä ja kuljettava ihmisten rinnalla kulloisenkin aikakauden haasteisiin vastaten. Mutta sen sanoma on ajaton. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Armo virtaa ristiltä edelleen ja Golgatan veren kautta meille on avoinna tie iankaikkiseen elämään.