Kerro itsestäsi

kirkolliskokous.jpg

Missä olet kotoisin ja missä asut?

Kotikaupunkini on Kemijärvi, jossa olen asunut koko elämäni ajan, pääasiassa Särkikankaalla, lapsena vähän aikaa myös Kallaanvaarassa. Levärannan kylää, josta isänisäni suku on kotoisin, pidän kotikylänäni. Omistan Levärannalla nykyään pienen rantatontin. Opintojen töiden takia olen viettänyt aikaa jonkun verran myös Rovaniemellä ja pääkaupunkiseudulla.

Minkälainen perhe ja suku sinulla on?

Polveudun pääasiassa lappilaisista talonpoikais- ja uudisraivaajasuvuista, jonkin verran myös vanhoista pappis- ja säätyläissuvuista. Lähimmät omaiseni asuvat kaikki Lapissa. Äidilläni ei ole muita lapsia eikä äidinvanhemmilla muita lapsenlapsia kuin minä. Isän puolelta minulla on kaksi nuorempaa velipoikaa. Omaa perhettä minulla ei ole ainakaan vielä, toivottavasti joskus :)

Miksi valitsit oikeustieteellisen koulutuksen?

Mistään kutsumusammatista ei ollut kyse. Lukion jälkeen päätin hakea yliopistoon ja kun en halunnut lähteä Lapista pois, ainoa vaihtoehto oli Lapin yliopisto Rovaniemellä. Siellä oikeustieteellinen tutkinto tuntui omimmalta. Lakimiehiä työllistyy kuitenkin hyvin monenlaisiin tehtäviin. Hain ainoastaan oikeustieteelliseen kesän 2003 hakukierroksella. Jos en olisi tullut valituksi ensi kerralla, niin olisin seuraavana vuonna hakenut luultavasti useisiin eri paikkoihin. Olen erittäin tyytyväinen, että kävi niin kuin kävi. Myös poliittisessa toiminnassa lakipuolen opinnoista on ollut hyötyä.

Miksi Keskusta?

Alkiolais-kekkoslainen keskusta-aate on mielestäni Suomelle ja suomalaisille hyvä. Köyhän ihmisen asia oli sekä Alkion että Kekkosen poliittinen testamentti. Keskustalaisuus on maltillinen vaihtoehto sosialismin ja kapitalismin välissä. Maalaisliitto-Keskusta esti Suomessa niin oikeistofasismin kuin kommunisminkin nousun. Koko Suomen tasapuolinen kehittäminen, sivistyspolitiikka sekä rauhantahtoinen ja aktiivinen ulkopolitiikka ovat keskustalaisuuden ydintä.

Aina en ole ollut tyytyväinen oman puolueeni harjoittamaan politiikkaan. Kuitenkin kutsun mieluummin ihmisiä rakentamaan parempaa Keskustaa kuin jäämään pois yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Kuka on poliittinen esikuvasi?

Niin Suomessa kuin maailmassa olisi lukuisia henkilöitä, joiden yhteiskunnallisesta toiminnasta voi ottaa oppia. Kun mainitsee jonkun yksittäisen henkilön poliittiseksi esikuvakseen, on vaara, että aletaan väittää näiden henkilöiden kaikkien tekojen kannattajaksi. Jokainen poliittisen uran tehnyt kun on tehnyt myös virheitä, onneksi niistäkin voi oppia.

Jos kuitenkin on joku yksittäinen henkilö sanottava poliittiseksi esikuvaksi, niin olen yleensä maininnut siinä yhteydessä Keskustan entisen kansanedustajan, opetusneuvos Kerttu Saalastin nimen.

Lempikirjasi?

Luen monenlaista kirjallisuutta, erityisesti muistelmia ja elämäkertoja. Kaunokirjallisista teoksista käsissäni on eniten kulunut Kalle Päätalon monumentaalinen Iijoki-sarja.

Hengelliseltä puolelta Raamatun lisäksi elämääni on eniten vaikuttanut John Vikströmin Vastauksia uskon kysymyksiin sekä yhdysvaltalaisen Joyce Meyerin tuotanto.

Lempiruokasi?

Pidän perinteisestä, yksinkertaisesta suomalaisesta ruoasta. Kursulaista ruisleipää ostan aina, kun sitä on saatavilla. Hernekeitosta olen pitänyt lapsesta lähtien, vaikka sitä ei kotona ollutkaan yleensä tarjolla. Jostain syystä pidän myös savolaisten herkusta, kalakukosta, vaikken ole kovin innokas kalaruoan ystävä - lieköhän jotain perua savolaisista geeneistä.