Runoja

Kirjoitin keväällä 2014 hyvän aatetoverini, Kauhajoki-lehden päätoimittaja Tuomas Koivuniemen kanssa kirjan "Runokuvia Suomesta". Kirjaa myytiin Keskustan ehdokkaana Euroopan parlamentin vaaleissa olleen ystäväni Antti Pakkasen vaalikampanjan hyväksi. Kirjan kuvituksena käytettiin ystäväni, taiteilija Enni Kinnusen (o.s. Remes) piirtämiä kuvia. Julkaisen omat runoni ja osan kuvituksesta myös tässä.

kansikuva.jpg


Runoja Suomen historiasta

* * *

Kristinuskon saapuminen Suomeen

Betlehemin tähti syttyi ylle Juudan maan
kauan kesti kunkaste.jpgnes kiiri viesti Pohjolaan
Golgatalla voitettu on valta syntien
vapauteen ja iloon kutsuttu on ihminen

vuosituhat vielä kului ajan saatossa
Suomen heimo uinui pakanuuden unessa
Rooman kirkko saattoi Sanaa halki Euroopan
viimein saapui kirkon miehet Suomen rantahan

hurskas Ruotsin hallitsija Eerik Yhdeksäs
sekä piispa Englannista – Henrik nimensä
aloittivat ristiretken vaarat uhmaten
jotta Suomen kansa tuntis Ristin Jeesuksen

päällensä he saivat laumat hurjat pakanain
ristin liput kohottivat korkeemmalle vain
taika-opeistansa joutui kansa luopumaan
siitä meitä muistuttaapi lähde Kupittaan

monet esi-isät kävi silloin kasteelle
piispa Henrik neuvoi armon lähteet Suomelle
lempeästi kansaa kasvatti ja opetti
kunnes Lalli hänet kirvehellä lopetti

marttyyrien veri kirkkoa vain vahvisti
uudet kylvömiehet aina työhön tarttuvi
ethän, Suomen kansa, hylkää tätä perustaa
josta siniristilippummekin muistuttaa

ei väkivalta mitään pysyvää voi rakentaa
vaan sydämissä uskon tuli syttyi hehkumaan
miekaniskuja kun seuras rakkauden työ
aamuaurinkohon raukes pakanuuden yö

* * *

Muuan kohtaaminen maaliskuussa 1881aleksanteri_toinen.jpg

Vanhan talonpojan hahmon, karun, sarkatakkisen
työn ja huolten alla näen kumaraan jo painuneen.
Usein silti hymyn kareen huomaan hänen ilmeissään,
mutta tänään tapaan ukon kuivailevan silmiään.

Kevätjäistä kirkkotietä vakain liikkein astelee,
mielens’ herraksi ei pääse – posket joku kastelee.
Vaimeaksi tervehdyskin hältä tällä kertaa jää,
hädin tuskin nyökkäykseen taipuu tänään harmaa pää.

”Kirkonkylän kauppapuodis’ kuulin kauhu-uutisen!
Joko olet tietoos saanut veriteot Pietarin?”
Myöntävästi kysymykseen ukolle kun vastailen,
elämänsä pitkospuita mielessäni tapailen.

Vaikk’on kylän suurin talo Ukko Aleksanterin,
elon tielle taaperteli orpopojan askelin.
Perinnöksi vanhemmiltaan sai vain nimen keisarten,
lapsena kun pettuleipää loukossa söi vierasten.

Kaimoistansa kuuluisista mielellänsä tarinoi,
niinpä surun päivänäkin aatoksensa sinne loi.
”Ensimmäinen Alexander Suomen joukkoon kansojen
nosti kun mä vielä olin aivan pieni poikanen!”

”Ruotsin vallan pato murtui – virrat vapaaks’ tulvimaan!
Suomen kieli, Suomen mieli korkealle kohoaa!
Yllätyimme tajuamaan: yhtä tämä kansa on.
Samat juuret, tavat, toimet kietoo yhteen kohtalon.”

”Sitten meille valtiaaksi suotiin valon ruhtinas,
vertaistansa tuskin löytyy Romanovein joukosta.
Venäjältä ikiajoiks’ lopetti hän orjuuden.
Suomellekin tahtoi antaa kohtalonsa herruuden.”

”Suomea kun suojaeli toinen Aleksanteri
kukoistukseen tiede, taide, kulttuurimme puhkesi.
Lönnrot meille Kalevalan aarteheksi keräsi.
Runebergin runoratsun laukkaan monet heräsi.”

”Koolle kutsui säädyt kansan, työhön tähden Suomenmaan.
Valtiomme yön hän päätti, aamun kutsui paistamaan.
Luotti että talonpojan käsiin ohjat luottaa voi.
Kirkkahista sydämistä kiitos keisarille soi.”

Sitten ukko lompakkonsa taskustansa tapailee,
sieltä nipun seteleitä hyppysiinsä hapuilee.
”Oman rahan meille antoi tuhattoivoin keisari
– kunpa markoistansa Suomi milloinkaan ei luopuisi!”

Huokaa vanhus: ”täältä minä lähteä jo joutaisin,
mutta kansa tarvitsisi vielä kelpo keisarin.
Kunpa salajuonet oisin etukäteen tietänyt,
mennyt oisin Pietariin ja pommin eteen syöksynyt.”

Ukko kääntyy kannoiltansa kohti kotitannertaan.
Väsyneesti liikuskellen kotihinsa askeltaa
Oikeaksi ajatukset vanhuksen kun myöntelen
Keisarimme perinnöstä seuraavaa siis tuumailen:

”Vaikka kuolee hallitsijat, kansat jäävät elämään.
Alexander Suomen saattoi tuntemahan itseään.
Jospa joskus sortovalta meitä vielä iskisi,
kaikin voimin vapaa kansa silloin vastaan pistäisi.”  

* * *

16. 6. 1904

Alexander Vapauttaja bobrikovin_murha.jpg
aurinkona hohteli.
Pojanpoika Suomeamme
vallan toisin kohteli.
Koitti hetket routa-aikain,
kuka murtais mustan taian?

Vaarivainaan perintöä
vaalinut ei Nikolai.
Bobrikovin kylmät kourat
maamme ohjat silloin sai.
Kerrassansa kärsi kansa –
joko löysi voittajansa?

Ilmoitti hän tavoitteekseen:
Suomi yhdeks’ Venäjää!
Maamme lait ja tahto kansan
matalaks’ näin pistetään!
Suusta tylyn tyrannin
kuului käsky ankarin.

Suomen heimon hengen palon
tuhkaks tahtoi Bobrikov.
Varmoin ottein päätti meille
luoda uuden komennon.
Lehdet koitti lakkautella,
kunnon miehet karkoitella.

Suomen heimo viimein kosti
sortotoimet despootin,
kohtalo kun muodon otti
nuoren Eugen Schaumanin.
Kuudestoista kesäkuuta
mieliimme jää ilman muuta.

Silloin jalo nuorukainen
kansans’ eestä kuolemaan
kävi jotta hengitellä
vapaasti sais isänmaa.
Halvaks’ koki oman hengen
rinnalla tään kansan onnen.

Portaikossa kohtasivat
tyranni ja Suomen mies,
joka sorron päättää tahtoi,
joka tehtävänsä ties.
Puheet siin’ ei mitään auta,
puhui enää kylmä rauta!

Suomen kansan elon kaari
kohos yöstä kesäkuun.
Suusta suuhun riemuviesti
sankartyöstä kertautuu.
Viimein sulaa hyinen routa,
paistaa sinitaivaan pouta.

Nuoren ruumiin suojiins’ sulki
kerran Porvoon kirkkomaa.
Rakkaudesta isänmaahan
hautapaasi muistuttaa.
Puissa tuuli humajaa
yllä yhä vapaan maan.

* * *

Vapaussota

Ei sodan kauhut ihailua kaipaa
Etenkään kun veljesveri vuotajaa
Muistot julmuuksista kestää hyvin aikaa
Silloin paljon kärsiä sai isänmaa

Vaan väitteitä kun kuulee kaikkialta:
”Puoli kumpikin ol’ samanveroinen!”
Vapaus suomalainen sekä kansanvalta
– Ne turvas meille yksin voitto valkoisten

Tehtiin toki puolin toisin paljon väärää
Kostotoimet oli kovat, myönnän sen
Vaan ken arvaisi sen kärsimyksen määrää
Jos tänne noussut olis valta punainen

Ulvoi maassa jo henget eksytyksen
Kuinka kansa vain on kaikkivaltias!
Osa Suomesta kun sai sen käsityksen
Että asein tehdään maailma paremmaks’

Hetkess’ Helsingissä ottivat he vallan
Piti murtaman laillinen hallitus
Vaan ei sortunutkaan Suomi sortamalla
Säilyi isiltä peritty vapaus

Kutsuhuuto kun halki Suomen kiiri
Silloin vankka, vakaa talonpoikaiskansa
Liitti kädet yhteen luoden lujan piirin
Petoksesta vapaaks’ tahtoi isänmaansa

Ylipäällikkö tarvittiin tietenkin
Vapaan maan uuteen armeijaan
Nimi kenraali Gustaf Mannerheimin
Kultakirjaimin piirrettiin historiaan

Nyt haudoilla vapaussodan sankarien
Todeta saan – kiitos olkoon ain’ teidän
Että polku neuvostokolhoosien
Ei milloinkaan ollut osana meidän

Totisesti ei ollut se sisällissota
Vapaudesta kun kansamme kamppailtiin
Se oli sellainen taistelu jota
Vapaussodan nimellä vain muisteltiin

* * *

P. E. Svinhufvud

oli määrä hänen oikeutta jakaa,
vaan silmäsi nyt tuomar’pöydän takaa
  suorin katsein kohti sortajaa
he veivät hänet kesken käräjäin,
ja alkoi matka Siperiaan päin
  niin paljon vaatia voi isänmaa

vapausmarssin kulku pian Suomeen koitti
ja Svinhufvud sen ensi tahdit soitti
  hän senaattia kävi johtamaan
päämääränsä on selvä ilman muuta
se julistetaan kuudes joulukuuta
  on itsenäinen vihdoin isänmaa

tunsi mielessänsä Ukko-Pekka huolen
eihän vapaus nuori alkuunsa jo kuole?
  tuulet aroilt’ Aasian kun puhalsi
ei olleetkaan ne huolet vallan pienet viirit
punaiset niin kuin kärpässienet
  innoin itätuulen tahtiin hulmusi

silloin nousi maassa Ukko-Pekan henki
ei suomalainen ole vieraan renki!
  vapaussodan voitti miehet vapaan maan
Svinhufvud kun kera Mannerheimin kulki
kansa riemuhuudot tahtoi tuoda julki
  tervehtivät kahta suurta johtajaa

oli Ukko-Pekka esikuva Suomen
”sille, joka uskoo, koittaa aina huomen
  kun turvaa lakiin, vapauteen ja Jumalaan”
Ellen-rouva kävi kanssaan rinta rinnan
jakoi vankilan ja Presidentinlinnan
  heitä ylpeydellä muistaa isänmaa

Kuin Cincinnitus aikaan Rooman vanhan
sai kuulla hän taas hätähuudot kansan
  sankarit ei koskaan eläkkeelle jää
tällä kertaa nousi uhka oikealta
fasismilla piti kaataa kansanvalta
  läksi miehet kiivaat kohti Mäntsälää

vaan kapinan hän puhui matalaksi
toinen maaliskuuta vuonna kolme-kaksi
  kun radiossa kansaan vetosi
oi, Ukko-Pekka, meille suunnan näytit
kelpo suomalaisen mitat tarkoin täytit
  halki aikain säilyy rehti muistosi  

* * *

C. G. E. Mannerheimmannerheim.jpg

Kun isänmaa kutsui, niin saapui hän
Sallimus soi tehtävän tärkeän
Antoi käsiinsä kansan elämän
Aatelismies sekä sotilas
– Suomen kruunaamaton kuningas

Hän hetkessä nosti armeijan maasta
Pois täältä pestäköön petoksen saasta
Kera kestävän talonpoikaiskansan
He murskaksi iskivät hirmuvallan

Alkumatkan ohjas valtiolaivaa
Luoden meille väyliä maailmaan
Ja köyhintä kansaa tahtoi auttaa
Työ vuoksi lasten ja sairaiden
Täytti Mannerheimin sydämen

Kauan rauhaa ei nauttinut Suomenmaa
Hädän hetkellä turvas taas Marsalkkaan
Maailmansodan melskeissä uskottiin
Ohjat maan käsiin vanhan upseerin

Ylivoimaa vastaan vaikk’ taistellaan
Joka mies kun pysyvi paikallaan
Niin Suomi ei menetä vapauttaan
On meillä Luoja ja Mannerheim
Toisilla kenties kumpaakaan ei

Niin kauan kuin kulkevi Suomen kansa
Ei koskaan se unohda Marsalkkaansa
Joka hengessään ratsastaa keskellään
Meitä ohjaten valoon ja elämään  

* * *

K. J. Ståhlberg

On lailla rakennettava maa
Sitä kansalleen koetti opettaa
Ja itsekin tahtoi noudattaa
Tuo lain ja järjestyksen mies
Joka pykäläin maailman tarkoin ties

Ei ollut hän suuri puhuja
Ei kansanjoukkojen johtaja
Ei maailman mahtajain tuttava
Koko kansan Kalleksi tiedetty ei
Silti presidentiksi tiensä vei

Hän vapaussodan haavoja hoiti
Ettei se enää toistua voisi
Vaan yhtenä nyt Suomen soisi
Kestävän iskut kohtalon
Joita aina varmasti eessä on

Ei kuningasta vaan tasavalta
Se tuntui hänestä varmimmalta
Pysyä tiellä vakavalla
Ettei koskaan vuotaisi veljesveri
Sen perinnön jätti hän – Ståhlberg

* * *

Lauri Kr. Relander

Hän, maalaispoika vitsikäs – ja uskon mies vakaa
Presidentinvaalit voitti kulissien takaa
Valitsijamiehet nimen lappuihin kun piirsi
Relander pois tavaransa Viipurista siirsi

Tuen ruotsalaistenkin sai Maalaisliiton mies
He rouvan suvut rannikolta kovin tarkoin ties
Syyttäjilleen selityksen antoivatkin sen
Ei Lauri saanut ääntämme, vaan Signe Relander

Niin Linnan isännäksi saapui poika Karjalan
Hän Suomen tahtoi tunnetuksi suureen maailmaan
Ikkunoita aukoi meille länteen, etelään
Ja tahtoi, ettei maamme koskaan yksinänsä jää

Vaan tuskin aikalaiset meitä oikein tuomitsee
Lauristakin sanoivat: se tyhjää reissailee!
Ja myönnettäköön – syytös kenties totta hapuaa
Ett’ tiensä suuntas liian usein kohti Lapuaa

Toiveet jatkokaudesta siis matalaksi syöstiin
Maalaisliitto päätti luottaa tällä kertaa Kyöstiin
Politiikas’ useasti huomata saa sen
Pahin vihamies on jäsen saman puolueen

Väärin olis jälkimaailman silti sanoa:
”Hän, toinen presidentti, oli heikko johtaja!”
Kun ohi monen karikon hän laivan ohjasi
Ja Suomen kansan tietä maailmalle suuntasi  

* * *

Kyösti Kallio

Mies Pohjanmaan peltoa kynti
Ja ohjasti hevostaan
Vaan jäädä sai maaseudun rauha
Kun kutsuvi isänmaa
Kotiseudun riennoista ensin
hän kannukset keräsi
Maine vain yhä kauemmas kantoi
Niin luottamus heräsi

Oppiarvoja hällä ei ollut
Ei hattua tohtorin
Mutta tiensä vakaasti astui
Aina puhtain sydämin
Aatteet kirkkaat ja tavat raittiit
Piti hän periaatteenaan
Ja aarteena kalleimpanaan
Pyhän uskonsa Jumalaan

Sen tähden uurasti vuodet
Että maahenki kukoistais
Eikä Helsingin kivikadut
Joka ainoaa nuorta sais
Ja ettei jakautuis kansa
Enää valkeaan, punaiseen
Vaan yhteisen tasavallan
Tuntis jokainen kodikseen

Niinpä johdolla Kallion Kyöstin
Tuli ehjäksi isänmaa
Työmies sekä talonpoika
Kävi yhdessä rintamaan
Että vapaana säilyisi maamme
Että turvassa kotimme ois
Uhrit kalleimmat antoi kansa
Kun hyökkääjä ajettiin pois

Rauhansopimus oli niin raskas
Stalin Karjalan ryöväsi
Lausui Kallio: ”kuivukoon käsi
Joka sovinnon kirjasi”
Viimein edessä komppaniansa
Käsivarsille Marsalkan
Uupui talonpojista suurin
Jätti muiston velvoittavan

* * *

Talvisota

Viime päivä marraskuuta talvisota.jpg
Yli rajan hyökättiin
Stalin toivoi, että heitä
Suomi riemuin tervehtii

Ilman sodanjulistusta
Saapui puna-armeija
Suomen valtaamista piti
Helsingissä juhlia

Stalin luuli – armeijansa
Olis samanveroinen
Mutta oli tappionsa
Lähes kuusinkertainen

Vaikka oli pakkastalvi
Sekä kehno varustus
Puolellamme sentään säilyi
Totuus sekä oikeus

Maamme paljon hyötynyt ei
Maailman myötätunnosta
Kasvoi voittojemme tie vain
Oman kansan kunnosta

Suomussalmi, Kollaanjoki
Taipale ja Raatteentie
Siellä näki hyökkääjätkin
Vapaus meitä voittoon vie

Ylivoimaa vastaan täällä
Ennenkin on taisteltu
Vieraan vallan komentoon ei
Suomen heimo alistu

Viro koitti neuvotella
Että sopu säilyisi
Sillä tiellä presidentti
Siperiaan hävisi

Kaikki aina tehdä täytyy
Jotta rauha turvataan
Vaan jos yli rajan tullaan
Käydään maata puoltamaan

Talvisodan ihme meidät
Turmiosta pelasti
Luojaan sekä Mannerheimiin
Kansa silloin turvasi

Orjia ei meistä tullut
Koska vastaan pistettiin
Kalliin uhrin ansiosta
Vapaus vankka varjeltiin

* * *

Risto Ryti

Jos rikos on maatansa rakastaa,
oli silloin oikea tuomio Rydin.
Vaan jos se oliskin hyve ylin,
vaaka historian hänet puhdistaa.

Talousmies hermoin teräksisin
– oli kuori kylmä vaan lämmin sisin
– hänet apuun kutsui Kallio, Tanner,
raskain mielin jätti Suomen Pankin,
kun yllemme vyöryi Aasian manner.
Oli eessämme kohtalon hetki rankin.

Puna-armeijan koneet kuolemaa kylvi.
Terijoen konnat viel’ valheitaan mylvi.
Silloin Suomi tarvitsi vakaata miestä,
joka tappavan taiston taakat kestää,
joka luovu ei vapauden tiestä,
joka kansamme turmion voisi estää.

Jälkeenpäin helppo on arvostella:
Rytin toisin ois tullut laskella,
aseveljenä kun oli Hitlerin Aatu.
Se ollut ei maamme helpoin hetki,
vaan eipähän apua muualta saatu.
Piti estää Stalinin ryöstöretki.

Tuo sopimus kuulu Ribbentropin
– sen teki hän, jotta säästyis kansa.
Antoi suomalaisille selvän opin:
kaikki tehtävä on vuoksi isänmaansa.

Pystypäin Ryti vankilaan kulki,
joku sellin oven takanaan sulki.
”Tahdon palvella vain isänmaatani”,
hän sanoi kuin tunsi tunnossansa,
”ja yhtä hyvin sen tehdä saattavi
presidenttinä tai vankilassa”.

Jos rikos on maatansa rakastaa,
oli Ryti silloin hirveä roisto.
Vaan nimeensä liittyy kirkkahin loisto!
Hänen muistoaan siunaa isänmaa.

* * *

Lotta Svärdlotta.jpg

Eräs kaunein kertomus Suomen naisten töistä
onpi muistot mahtavista Lotta-järjestöistä.
Harmaat rivistöt kun kulki vuoksi isänmaamme
– esiäidit, tarinaanne siunata vain saamme.

Lääkitystä, muonitusta toivat rintamaamme,
moni lotta huolehti myös ilmavalvontaamme.
Armeijamme kelpo tuen tietysti sai heiltä.
Suomen turva löytyi yksin uhrimielen teiltä.

Häväistystä kelvotonta vuodet uudet toivat,
mutta nykypolvet jälleen arvon heille soivat.
Helposti voi eksyellä kansa harharetkiin.
Ei Lotta-henki hävitä saa ajan hourehetkiin.

Raitis, puhdas, rehellinen ompi kelpo lotta.
Luukkos-Fannin periaatteet yhä ovat totta.
Enin vaadi itseltäsi, toisten kuormaa kanna.
Isänmaata rakasta ja kaikkes sille anna.

Jos Suomen naisten ryhti, sisu sekä kunto kestää,
jatkossakin täällä voimme turman nuolet estää.

* * *

Fanni Luukkonen

Oli opettaja hän alkuaan,
vaan isänmaan kutsun kuuli.
Voimaa antoivat pyhät arvot,
kun puhalsi myrskytuuli.

"Minkä isiltä perin, sitä hävitä en."
Näin vannoi Fanni Luukkonen.

Tavat raittiit ja kelvolliset
itseltään vaati ja muilta.
Todistuksen taidoistansa
kuulla voi sadoilta suilta

Lujuudella sotilaan ja äidin lempeydellä
täytyi Fannin työskennellä.

Lottakenraalilta vielä meille kuuluu ääni:
”Uskollisuus isänmaalle seppelöipi pääsi!”

Herralta on kotimaa,
jälkipolvet muistakaa:
"Suomi vapaana varjelkaa!"

* * *

Suomen suurin konna

Suomenlahden laineet lyövät Terijoen rantaan
Nimeään myös historian synkkä hetki kantaa
Isännät on kauan sitten vaihtuneet jo siellä
Säilyi silti Suomen kansa vapauden tiellä

Terijoen hallitukseen Kuusisen kun pisti
Stalin tuumas: maailmankarttaan piirrettäköön risti
Siihen kohtaan missä ompi Suomi-nimen paikka
Finlandia-hymnin sijaan soikoon balalaikka

Punakaarti Suomessa kun vallan ryöstää koitti
Mannerheimi onneksemme Otto-Willen voitti
Kenraali se Helsingissä paraatia johti
Kuusis-Otto pakeni jo itärajaa kohti

Neuvostojen maassa teki ahkerasti työtä
Leninikin antoi hälle nimen "Suomen syöjä"
Kuusinen kun purjeet aina myötätuuleen reivas
Pelastui vaikk' Stalini muut montun reunaan heivas

Vaimonsakin vankileiriin unohtua antoi
Vieraat miehet poikansakin arkun hautaan kantoi
Perhehuolet painaneet ei Otto-Willen mieltä
Esteet tahtoi raivata vain Suomen tuhon tieltä

Viimein koitti kunniakkaat talvisodan päivät
Terijoen hallitukseen suuret roistot jäivät
Kuusinen vain lirkutteli meille kera Tiltun
Puna-armeija se antaa voita päälle limpun

Vaan kansa, joka kotiin, uskoon, isäänmaahan turvaa
Ei niin vain suostu uskomahan vieraan aatteen hurmaa
Suomen miehet kohtas valloittajat Raatteentiellä
Toivottivat tervetulleeks konekivääreillä

Sodan jälkeen yhä mieli konnantöihin paloi
Niinpä sitten viisumia vielä Suomeen anoi
Kekkonenpa silloin pisti viesti Hrustseville
Tähän maahan tervetullut ei oo Otto-Wille

Poissa on jo konna Suomen historian suurin
Tuhkauurna kätketty on suojaan Kremlin muurin
Kumoushaaveet ovat enää kadonnutta unta
Vapaana kun säilynyt on Suomen valtakunta  

* * *

J. K. Paasikivi

niin kuin pauhaa kosken myrskyt
kuohuu joen kiivaat tyrskyt
siellä miss’ on vapaa uoma
sellaisen sai luonnon mies
Sallimuksen meille suoma
joka suunnan näyttää ties

köyhä orpopoika kerran
työllä sekä tiedoillansa
nousi kastiin suurten herrain
tunsi juuret isänmaansa

johti oikeistoa Suomen
pankkia ja hallitusta
puolueessaan piti huolen
ettei voita sinimustat

kiskot veivät Moskovaan
monta kertaa toisinaan
oli aikaa tarkan pelin
vielä äärell’ elons’ illan
sodan jälkeen rakenteli
Kremliin ystävyyden sillan

sitä usein sadatteli
voimallansa luonnon hurjan
vaikka Alli rauhoitteli
haukkui siltä väen kurjan
”kunpa tämä tyhmä kansa
tajuaisi parastansa
– jos ei toimi suhteet itään
silloin onnistu ei mikään!”

opit ulkopolitiikan
iski päähän joka iikan
kelpo äijä Paasikivi
unohdu ei koskaan nimi
Suomelle kun linjan piirsi
meidät uuteen aikaan siirsi

* * *

Urho Kekkonenukk.jpg

Kalevalan sankarille
kuuluisalle kuninkaalle
muinaisaikain mahtajalle
annettiin nimi Kaleva
se on keskimmäinen nimi
samoin sankarin myöhemmän

kansaa kauan kannatteli
soitti sitkaan kanneltansa
lailla vanhan Väinämöisen
vuoksi rauhan säilymisen
vuoksi köyhän maalaiskansan
tähden poloisen isänmaan

rauhan rajalle rakensi
luovi linjalla lujalla
luottamuksen meille voitti
isiltä vallan itäisen
tuota työtä taitavata
ihaillen katsoi maailma

Urho Kaleva Kekkonen
vaan ei ijänikuinen
ollutkaan tietäjä tämä
toista ei ole oleva
kukaan jälkeensä tuleva
saappahiaan tuskia täyttää  

* * *

Kekkosen muisto

Sinun kätesi suojaisan alla
Täällä turvassa elettiin
Sinun johtoosi merillä maailman
Meillä lujasti luotettiin

Sinun esimerkkisi silloin
Kansan kuntoa kohotti
Vain Urhon tahdissa täällä
Väki juoksi ja hiihteli

Sinä Suomen kartalle piirsit
Myös seudut syrjäiset
Sulle maamme kaikki kolkat
Olivat samanarvoiset

Opin tielle tahdoit saattaa
Lapset matalankin majan
Ja että armeija vieras
Ei koskaan ylittäis rajaa

Tuttuja olivat sulle
Amerikan manterehet
Ja Nikita idän maalta
Saapui syntymäpäivilles

Vertaista löydy ei toista
Sinä korpien kuningas
Samaan olemukseen mahtui
Kansanmies sekä ruhtinas

* * *

Suomen kansan perintöosasta

Erään maalaismiehen tarina

(Aiheen runoon sain isoukkini isän Krister eli Risto Adolf Kaisamatin elämäntarinasta)

Ohi virtasi Suomen suurin joki
Siellä missä oli ukolla koti
Ja yhä kulkee se vuolaana siellä
Vaikk’ei ukkoa näy enää kylätiellä

Saapui rannalle hän kera vanhempain
Silloin oli hän kuuden vanha vain
Leikit vaihtuivat pian työhön kovaan
Raivaamaan, kylvämään, kuokkimaan ojaa

Suomi kun oli suuriruhtinaanmaa
Se nuorukaisia tahtoi velvoittaa
Kutsunnan arpa ei langennut suotta
Tsaarin joukoissa palveli kolme vuotta

Ja palasi takaisin rannalle joen
Haaveistaan aika teki kai toden
Erinäisten vaiheitten jälkehen
Vaimoks’ sai saarnamiehen tyttären

Ei ollut hän koskaan pohatta suuri
Kotivävy pienen maatalon juuri
Vaan rakasti kotiaan, tuttua rantaa
Vieraille täällä ei antaa saa valtaa

Niin pelvotta otti valkoisten puolen
”Rinnalla vapauden elän tai kuolen”
Elon jatkua hänelle vielä suotiin
Mutt’ veljensä kaatui punaisten luotiin

Taakseen tuo kauhujen talvi jo jäi
Jatkoi eloa rannallaan pystypäin
Se pieni sisukas maalaiskylä
Oli ukolle koko maailman sydän

Niin monet kerrat hän jokea sousi
Kuohuistaan kaloja saaliiksi nousi
Vanhin poika emännän haki tuolta
Sen samaisen joen toiselta puolta

Mutta miehet ei saaneet jäädä kotiin
Kun maamme jo joutui maailmansotiin
Toisen pojista vaati nyt sankarimaa
Arkun päällä luki: ei avata saa

Sitten edessä olivat evakkoretket
Yhdessä kokivat ne kauhuhetket
Kun uskottiin: Lappikin mennyttä on
Vaan Sallimus esti sen kohtalon

Vielä hän palasi jokensa rantaan
Sen virtaan antoi katseensa kantaa
Suuri tehtävä on – taas rakentaa maa
Vaan se toisille täytyy jo luovuttaa

Olkoonkin aika jo poistua yöhön
Pojanpojista polvi nousevi työhön
Kotimökin rauhassa silmät sulki
Yli suurimman rajan hiljaa kulki

Sukupolvista jokainen vuorollaan
Maata saa varjella kuin omanaan
Hän, joka kasvaa juurillansa
Ei helposti horju polultansa

* * *

Kirkossa

Joulukirkossa lapsena istuin
Ja joskus kai muulloinkin
Sitä menoa ihmetellen
Silloin lapsensydämin
Kuinka sisään saavuttuansa
Aina riveillä omillansa
Otti paikkansa kirkkokansa

Virsikirjan sain käteeni aina
Edestakaisin selailin
Osa pauhasi pasuunan lailla
Toiset suuta vain liikutti
Aina, aina, siell’ veisattiin
Ja ylöskin penkeistä kohottiin
”Enkeli taivaan” kun laulettiin

Siellä tienoilla alttarikaiteen
Pappi kaapujaan liehutteli
Ja pönttöä muistuttavasta
Saarnatuolista jutteli
Kuinka Kristus kuolon voitti
Meille riemun päivä koitti
Ja kanttori virren soitti

Kirkkovieraista kaikkia enää
Sunnuntaina en tavata vois
Papinkin käsistä lienee
Ehtoollismalja on pois
Heidät kohtaan perillä siellä
Kun pysyn vain ristin tiellä
Lapsenuskoa jos en kiellä

Lunastettu maaperhe.jpg

lunastettu maa
sitä rakastakaa
ja varmasti vaalien rakentakaa
kerran se verellä vapaasti pestiin
pyhää on sen jokainen neliömetri

tuskien tiellä
ja kyynelin, hiellä
kulkivat esivanhemmat siellä
pystypäin halki historian
vaikka kohtalon kokivat raskahan

kulkutaudit, kadot ja sotien kauhut
– kestivät kaikki ajan pauhut

kallis isänmaa
vakaasti varjelkaa
esivanhempain uhri velvoittaa
jos työnsä täyttää Suomen suku
ei myrskyihin ajan se koskaan huku

verellä lunastettu on maa
sit’ei häpeä koskaan astua saa  

* * *

Murtumaton perusta

Koti, uskonto, isänmaa
– niiden pohjalta rakentaa
– tahtoivat esi-isät maamme.
Paljosta kiittää heitä saamme.

Ajan aallot vaikka raivoaa,
voi pelvotta seistä paikallaan,
kun perusta kestää ikuisesti,
murru ei koskaan Golgatan risti.

Yhä on se turva Suomen,
aina vuosi jälkeen vuoden.
Hän, joka turvaa Sanaan Herran,
kestää, kun kaikki katoo kerran.

* * *

Pohjanmaa

Sen kautta jääkärit saapuivat
Ja Suomen vapaaksi vaativat
Niin hulmusi liput valkeat
Sieltä myös nuijamiehet lähti
Se maa on Suomen kirkkain tähti

Tarinat talonpoikain työstä
Nousevat kaukaa muinaisyöstä
Ei kotia meiltä kukaan ryöstä
Kun kansa ei unohda arvojaan
Ja turvaa isien Jumalaan

On lakeus varmin lukko Suomen
Sen juurista kasvoi vapaa huomen
Toivoa koko kansaan luoden
Jos joskus murtuvi Pohjanmaa
Se Suomen tuhoa tarkoittaa  

* * *

Onni – Vapaus – Totuus

Onnen, vapauden, totuuden
luulee kai saavansa jokainen.
Vaan mitä ne todella tarkoittaa,
se oppi on monesti ankaraa.

Onnea etsii ihmiskunta
ja joskus tavoittaa harha-unta.
Ei hetken iloista onnea saa,
vain kestävä pohja sen varmistaa.

Onnea on – sen kuulin hiljan –
kun lapset ja vilja kasvavat kilvan.
Sukupolvet uudet kun työhön tarttuu
ja sivistys, kukoistus kansan karttuu.

Vapaus on, että omalta tontiltaan
saa käskeä pois kenet haluaa
ja aatokset aina voi huutaa julki,
ilman että kukaan suuta sulki.

Ja siunattu on, joka totuutta vaalii.
Ken rehdisti pelaa, saa suurimman saaliin.
Tosiseikat aina kun tunnustaa,
niin varmalle pohjalle rakentaa.  

* * *

Pohjola

Käräjilleen kokoontuivat
Talonpojat vapaan maan
Itse toimistansa päättäin
Laativat vain lakejaan
Sieltä Pohjola sai sen
Perintönsä yhteisen

Kulttuuri ja historia –
Paljon meitä yhdistää
Kansojemme polut täällä
Toisiansa risteää
Kotimme on yhteinen
Maailmankolkka pohjoinen

Maailman merillä jos meitä
Myrskytuulet pahoin lyö
Tukenamme silloin olkoon
Pohjoismainen yhteistyö
Ristiliput hulmuaa
Arvoistamme muistuttaa  

* * *

Talonpoikaisyhteisön ylistys

Maalla kasvoi Suomen heimo maatila.jpg
Halki historiansa
Talonpoikaisyhteisöstä
Valtio sai voimansa

Hallat, kadot, nälkävuodet
Kaiken vuoroin kestivät
Valloittajain ryöstöretket
Suurin uhrein estivät

Muistanetko suomalainen
Missä on sun juuresi
Minkälaisen pellon luota
Sato paras syntyisi

Maalla yhä sitkeästi
Väki uuras asustaa
Että suomalainen syödä
Suomalaista ruokaa saa

Silloin tuntee elävänsä
Luonnosta kun elää voi
Pellot kasvaa, lehmät ammuu
Hongat ylväät huminoi

Esi-isiensä maita
Ihminen kun astelee
Sisällänsä tuntee kuinka
Rotuvaistot heräilee

Siellä saman kylän väki
Huolta toisest’ pitääpi
Siitä voima, tuki, turva
Yhteisöön kun kuuluvi

Kaupunkien kennostoihin
Mieli sieltä kaipaa ei
Jos vain tiensä havumetsäin
Luonnonrauhaan kerran vei  

Veljeskansat

Samat juuret, tuttu kieli
Kaksi kansaa yhdistää
Verisitein luotu silta
Suomenlahden ylittää

Yksi heimo muinoin täällä
Kahteen osaan jakausi
Meren molemmille puolin
Oman kodin rakensi

Historian synkät hetket
Tiemme usein pimensi
Silti kansa kumpainenkin
Kulttuurinsa säilytti

Meillä uutisia katsoi
Moni liikuttuneesti
Laulaen kun kahleet murtui
Vapaa on jälleen Eesti

Vaikk’on pienet maamme meidän
Yhtä pitäköön suku
Eivät silloin nämä kansat
Maailman myrskyyn huku

* * *

Seuraavat kaksi runoa olen aikanaan kirjoittanut isomummini, maatilan emäntä Hulda Kaisamatin muistolle.

In Memoriam Hulda Kaisamatti (o.s. Kostamovaara) 31.1.1915 – 2.1.2009

Pienviljelijän vaimon haudalla

Hän maata viljeli kerran
Siemen hän itse on nyt
Kun multaa metrien verran
On päällensä heitetty

Hän taipaleen kovan kulki
Kädet kovetti raskas työ
Ne usein rukoukseen sulki
Usko valaisi synkät yöt

Hän uskoi: On Jeesus Herra
Joka kuolleista noussut on
Kestää elomme hetken verran
Ikuisuus taas loppumaton

Hän iloiten lähti täältä
Vaikka haudan ties kutsuvan
Kerran kuulee multien päältä
Elonkorjuuseen kutsuttavan

Hän nousee tähkäpään lailla
Sen Raamattu todistaa
Jumalan armosta aivan
Käy voittoon valtavaan

Hän kuoli ja kuolet sinä
Kuten jokainen vuorollaan
Vaan tiedänkö varmasti sitä
Minkä määrän matkani saa

Sinäkin jos tahdot luottaa:
Usko Jeesukseen pelastaa
Ei tarvitse murheita kantaa
Ja ikuisen elämän saat

* * *

Ämmin muistolle

Kiherin emäntä, Ämmimme ylväs
Sukumme mahtava graniittipylväs
Hän raivasi, rakensi, maatansa hoisi
Monet tarinat ainiaan säilyä soisi
Mikä turhaa on ollut, se mennäkin saa
Ämmin muisto ei unohdu milloinkaan  

Talvella kerran tsaari Nikolain aikaan
Tyttösen itku alkoi talossa raikaan
Yksi taas lisää Laurilan laps’parvessa
Nimen Hulda sai Herran kastehessa
Oppi varhain hän arvon kodin ja työn
Ja ett’ Jeesus on voittanut kuoleman yön  

Talossa seurojen tanssittiin illoin
Vaan kyökissä töissä Hulda ol’ silloin
Kiherin Jannen tie keittiöön kulki
Johdatus suuri elot yhtehen sulki
Pappilaan pian matka yhteinen vei
Mikä luvattiin pitää, sitä rikottu ei  

Lehmiä antoi isä Huldalle mukaan
Mitä edessä on, sitä tiennyt ei kukaan
Kemijoen kalvoon vene kuvia piirsi
Rannalla vastaan jo Kiheri siinsi
Niin koittivat Huldalle vaimoisat vuodet
Äidin ja emännän onnet ja huolet    

Oli elämä täynnä raskasta työtä
Aamusta iltaan, usein pitkälle yötä
Osa miniän ollut helppo ei siellä
Vuodet ankarat ehkä kovetti mieltä
Ahkeruus onneksi voimia antoi
Tonkat hän reippaasti navettaan kantoi  

Yhteisiin rientoihin aikaa myös riitti
Kokouspaikkana tuttu oli Kiherin pirtti
Maaseudun aate paljon intoa loi
Pellot kun antoi viljan ja lehmät voin
Yhtä varmaan kuin kylvöä seuraa niitto
Heidän äänet sai vaaleissa Maalaisliitto    

Kolmekin kertaa Suomi sotahan suistui
Evakkovuodet usein mielehen muistui
Isänmaan tähden kaatui suvusta moni
Kiitos heille – säilyi vapaana koti
Jälkeen sodan piti tuhkasta nostaa maa
Sitä milloinkaan ei saa unohtaa  

Lapset kasvoivat, sukumme lisää jatkui
Jokaista meistä Ämmi muistaa tahtoi
Kerran päättyi puolison mainen matka
Sitä yksin täytyi vielä kauan jatkaa
Luokse ukin kaipasi kai joka ilta
Uskoi: kerran vie sinne viimeinen silta    

Kutoi sukat ja leipoi tortut meille
Ja ohjeita antoi elämän teille
Viimein sairaus ruumiista voiman vei
Vahva tahto silloinkaan murtunut ei
Vaikka alati lisääntyi vaivojen taakka
Mieli kirkkaana säilyi loppuhun saakka  

Paljon sai kärsiä Ämmimme täällä
Harvoin vain palkittiin kauniilla säällä
Mutt’ katkeruus koskaan ei yltänyt pintaan
Vaan onni ja rauha ne lämmitti rintaa
Surut ja tuskatkin jaksavi kantaa
Kun silmät jo tähyää Taivahan rantaa    

Rukouksin kantoi hän sukua suurta
Ja tähdensi meille vain totuuden juurta
Te turvaksi ottakaa Elämän Herra
Hän nostaa ja kantaa, vie perille kerran
Näkemiin hetkeksi – tapaamme vielä
Taivahan juhlassa yhdessä siellä  

Kuusi vuotta jäi Ämmillä sadasta vaille
Kun kuului kutsu iäisyyden maille
Nyt Jannen ja poikien vieressä lepää
Kunnes aamunkoittoon kirkkaaseen herää
Ajan saatossa niin paljon unholaan jää
Vaan Ämmin muiston tahdomme säilyttää