Lapsuusvuodet ja sukuni

Koillislappilaiset ottivat lokakuun 22. päivän maanantaiaamuna vastaan nuoskaisessa räntäsateessa. Elettiin Herran vuotta 1984 Suomen tasavallassa. Presidenttinä oli Mauno Koivisto ja pääministerinä Kalevi Sorsa. Urho Kekkonen, jonka elämäntyötä lapsuusympäristössäni pidettiin suuressa arvossa, odotti nyt kuolemaan Tamminiemen yksinäisenä ja unohdettuna vanhuksena. Maa eli kyllä nousukauttaan, Kemijärvelläkin väkiluku kasvoi, oli Salcompin, Orionin ja Veitsiluodon tehtaat (jotka nyt kaikki ovat menneet). Ja aluesairaalassa oli tuolloin synnytysosasto, jotta minäkin saatoin tulla maailmaan sillä seudulla, josta oli tuleva kotini tämän maallisen pyrähdyksen ajaksi.

Syntymäpäivänäni käytiin kunnallisvaalit, tuolloin valtuustoon tulivat ensi kertaa mm. Irma Kortelainen ja Ahti Majava. (Vuosikymmeniä myöhemmin ehdin istua samassa kaupunginvaltuustossa Ahti Majavan kanssa ja kirkkovaltuustossa Irma Kortelaisen kanssa.) Tuona vuoden 1984 vaalipäivänä kemijärveläiset olivat ehtineet äänestää reilun tunnin ajan, kun näin päivänvalon. Oikeastaan minun olisi lääkärien mukaan tullut syntyä vasta viikkoa myöhemmin, mutta koska pääni oli jo silloin niin iso, niin oli pakko ottaa ulos aikaisemmin ja keisarinleikkauksella. Samana päivänä, kun synnyin, lappilaisen elämänmenon kuvaaja, kirjailija Annikki Kariniemi siirtyi iäisyyden rajan ylitse ja yhdeksän päivää myöhemmin Intian rautarouvan Indira Gandhin elämä katkesi omien henkivartijoiden ampumaan konekiväärituleen.

Synnyin vanhempieni, Tarja Kaisanlahden ja Unto Kaisamatin vanhimpana ja ainoana yhteisenä lapsena. Vanhempieni yhteiselämän päätyttyä isäni on mennyt naimisiin. Isäni ja äitipuoleni ovat saaneet kaksi poikaa, eli minulla on tätä kautta kaksi veljeä. Vaikka en olekaan kasvanut ydinperheessä, niin perhe ja suku ovat aina olleet keskeisiä asioita elämässäni.

Vanhempani, samoin molemmat ukkini ovat kotoisin Kemijärveltä ja polveudun pääosin niistä vanhoista uudisraivaajasuvuista, jotka ensimmäisenä uskaltautuivat Pohjan perukoille. Kemijärven ensimmäinen asukas Paavali Halonen on yksi esi-isistäni. Kemijärvi on ollut minulle hyvä paikka asua ja elää. Olen syvästi juurtunut kotiseutuuni. Lähisukua minulla on myös Ranualla ja Rovaniemellä. Toinen mummini on ranualainen ja toisen mummini vanhemmat olivat rovaniemeläisiä. Isoukkini Akseli Huttusen kautta suonissa on myös ripaus savolaisverta, minkä piikkiin on helppo pistää monenlaiset vinkeet :)

Elokuussa 2014 muutin virallisesti Rovaniemelle, jossa olin aikanaan opiskellut. Keväällä 2019 muutin takaisin synnyinpitäjääni Kemijärvelle.

Äidinpuoleinen sukuni

Tässä kuvassa olen vastasyntyneenä isovanhempieni Else ja Heino Kaisanlahden kanssa. Heino-ukkini on kemijärveläinen poromies ja hoitanut myös monia liiketoimia. Else-mummini on entinen oppilaskodinhoitaja ja tuntiopettaja. Isovanhempani avioituivat joulukuussa 1959, äiti on heidän ainoa lapsensa.

Kuvassa äitini, minä, Else-mummi ja Heino-ukki 1980-luvun jälkipuoliskolla.

Asuin äitini kanssa Kemijärven Särkikankaalla, Koulukadulla keväästä 1987 lähtien. Lähistöllä sijaitsee myös Harjutien mummola. Talo on vanha rintamamiestalo, jonka Elsen isä, koneasiamies Akseli Huttunen rakensi v. 1950. Samalla tontilla sijaitsi jo aikaisemmin mummini lapsuudenkoti. En ollut lapsena tarhassa tai päivähoidossa, vaan isovanhempieni hoidossa äitini ollessa työssä. Äidinäitini Else on ollut minulle merkittävä hahmo ja hänen voimakas persoonansa muodostui keskeiseksi tekijäksi lapsuudessani ja kasvatuksessani. Onko lopputulos ollut onnistunut, sen saa jokainen itse mielessään ratkaista.

Kirjoitukseni mummin 75- ja 80-vuotispäiville löytyvät täältä.

Äitini Tarja Kaisanlahti on asunut hänkin koko elämänsä Kemijärvellä. Hän on koulutukseltaan yo-merkonomi ja sairaanhoitaja. Vuonna 2000 äitini tuli mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan, ja on toiminut kunnallisissa, maakunnallisissa sekä Keskusta-järjestöjen luottamustehtävissä.

Kuvassa minä, äiti ja Heino-ukki Rovajärven jäällä talvipäivää viettämässä joskus 1990-luvun alussa.

Heino-ukkini on kotoisin Rovajärven lähistöltä, Rovalan tilalta. Tilan perusti ukkini ukki, metsänvartija Johan Fredrik Kaisanlahti (1850-1921), joka kohosi piian aviottomasta lapsesta menestyväksi porotilalliseksi. Rovalan tila toimi aikanaan myös kestikievarina Rovaniemen ja Kemijärven väliä kulkeneille matkalaisille. Monet Rovalan suvun miehet ovatkin tunnettuja poikkeuksellisen kovasta yritteliäisyydestään, jopa työhulluudestaan, ja ovatkin leivässä pysyneet. Ukkini vanhemmat olivat Johan Eemil Kaisanlahti (1890-1949) ja hänen vaimonsa, emäntä Hilda Josefiina o.s. Javarus (1900-73). Ukkini lapsuudenperheessä oli 14 lasta, joista kaksi poikaa muutti Amerikkaan. Matti-isosetäni tuli minulle läheiseksi ja kävin neljästi hänen luonaan Los Angelesissa, kunnes hän kuoli keväällä 2015.

Armeija pakkolunasti osan Rovalan maista ja alueella on nyt Rovajärven ampumaharjoitusalue. Kaikkia maita eivät kuitenkaan vieneet ja mm. meillä on edelleen kesähuvila Rovajärven rannalla. Olen ollut mukana alueen monikäyttöä ja maanomistajien oikeuksia puolustavan Pro Rovajärvi ry:n toiminnassa. - Läheisessä Martinvaarassa ukkini piti pientä matkamuistoliikettä vuosikymmenien ajan ja lapsena seurasin minäkin paljon kaupankäyntiä ja olin mukana jonkinlaisena kauppa-apulaisena.

Rovalan suvun kautta polveuduin toki sieltäkin pääasiassa vanhoista talonpoikaissuvuista, mutta tätä kautta löytyy yhteys myös vanhoihin säätyläissukuihin. Kun tarpeeksi kauas juuria mennään, päädytään baltialaisiin ja lopulta muinaisen Kiovan Venäjän ruhtinassukuihin.

Polveutumisestani Kiovan ruhtinashuoneesta kerron täällä.

Äidinäitini äiti Hulda Huttunen o.s. Mylläri (s. 12.11.1905 - k. 1.2.1990)

Tämä on viimeinen valokuva isomummostani Hulda Huttusesta, otettu jouluna 1989. Olin 5-vuotias hänen kuollessaan, mutta muisto minulle tästä minulle hyvin tärkeästä, sanavalmiista ja omanarvontuntoisesta kansannaisesta on jäänyt elämään.

Hulda Huttunen oli muuttanut Kemijärveltä kotikaupunkiinsa Rovaniemelle jo vuonna 1965, mutta perheeni piti häneen tiiviisti yhteyttä ja erityisesti Else-mummini piti huolta äidistään. Elämäntyönsä Hulda Huttunen teki kotiäitinä. Hänen miehensä Akseli Huttunen (1900-73) oli koneasiamies, työnjohtaja ja kolmen sodan veteraani. Hänen elämänvaiheensa olivat sangen värikkäät ja toivon voivani joskus tehdä niistä kirjan. Vapaussodassakin hän ehti molemmille puolille! Akseli Huttunen, ainakin omasta mielestään lupsakka savolainen, oli tunnettu myös persoonallisena supliikkimiehenä ja kysyttynä huutokauppojen pitäjänä. Väittävät, että olen perinyt häneltä sanavalmiuteni ja kuulemma omintakeisen huumorintajuni. Vaikka en tavannut koskaan Akseli Huttusta, olen tutkinut paljon hänen monivaiheista elämäänsä ja tutustunut sillä tavoin tähän mielenkiintoiseen persoonaan, jolta olen perinyt kahdeksasosan geeneistäni.

"Mie olen aina ollut köyhä, mutta vain aineellisesti, en henkisesti. Se, joka on henkisesti köyhä, se on todella köyhä", tapasi Akseli Huttunen sanoa.

Akseli Huttusen tyttäret, mummini sisaret Terttu ja Eila, ovat olleet paljon mukana lapsuusperheeni elämässä. Tertun luona käytiin paljon kylästelemässä Tampereella. Eila puolestaan muutti Kemijärvelle Taivalkoskelta jäätyään eläkkeelle.

Isänpuoleista sukua

Täällä ovat juureni: Leväranta - kylä Kemijoen rannalla!

Isäni puolelta olen lähtöisin Kemijärven Levärannalta, jota pidän kotikylänäni. Leväranta sijaitsee Kemijoen varrella, 15 kilometriä Kemijärven keskustasta pohjoiseen. Ukkini isänisän isä, Johan Erik Isola (1830-1921), osti Lantalan eli Kaisamatin tilan Kemijärveltä vuonna 1876. Hän oli kotoisin Sallasta, nuoruudessaan hän oli kulkenut Norjan Ruijassa kalastamassa. Hänen velipuolensa Matti oli tullut Levärannalle joitakin vuosia aikaisemmin; Matti Isolasta polveutuvat Levärannan Kyyhkyset, hänen poikansa oli kuuluisa taiteilija J. K. Kyyhkynen.

J.E.Isola tunnettiin Levärannalla nimellä Lanton Juntti. Hänen ja hänen vaimonsa pojista Kaarle Edvard (1877-1963) jäi kotitilalle, hänestä tuli myöhemmin Kemijärvellä tunnettu kunnallismies, liikemies ja tehtailija sekä uusheränneen lestadiolaisuuden johtohahmoja. Vanhin poika Krister Adolf eli Risto (1871-1946) puolestaan meni kotivävyksi Kiherille, käytyään ensin kolmevuotisen asepalveluksen tsaarin armeijassa. Pojista Alpi toimi Kemijärvellä kunnalliskodin esimiehenä ja kaatui isänmaan vapauden puolesta keväällä 1918 punaisten tappamana. Toinen poika, Erkki, lähti puolestaan Amerikkaan vuonna 1903 ja tuli siellä ammutuksi. Ainoa aikuisikään elänyt tytär Esteri toimi opettajana.

Väittävät, että Lanton Juntti ja hänen vaimonsa olivat poikkeuksellinen vahvaluonteinen ja itsepäinen pariskunta ja nämä ominaisuudet ovat kuulemma periytyneet vahvana jälkeläisille. Tästä sukuhaarasta on löytynyt jonkin verran yhteiskunnallista aktiivisuutta. Kaarle Edvard Kaisamatin pojantytär Kaarina Soppela tunnetaan Kemijärvellä "Rautarouvana"; hän on ollut mm. ensimmäinen nainen Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kuvassa näkyvä talo on Vanhan Kiherin tilan vuonna 1906 rakennettu päärakennus. Tuolle tilalle siis tuli isoukkini isä, joka sitä ennen oli tunnettu Lanton Ristona ja sittemmin siis Kiherin Ristona. Hänen vaimonsa oli Kiherin Kaisa eli Briita Kaisa o.s. Gehör (1880-1960), jonka isä, saarnamies ja nahkuri Matti Gehör oli Kiherin ensimmäinen isäntä. Kiherissä sukuni on asunut vuodesta 1880 lähtien. Kiherissä syntyi Riston ja Kaisan vanhin poika Janne vuonna 1902. Matti-ukko piti tyttärenpojastaan kovasti ja möi hänelle vuonna 1925 oman osansa Kiherin tilasta.

Isoukkini Kiherin Janne (1902-77) oli kova maalaisliittolainen ja järjestömies. Hän haki vaimokseen joen toiselta puolelta, Kostamon Laurilan tilalta herastuomari, kunnallismies Frans Eemil Kostamovaaran tyttären Huldan. Hulda oli työihminen, jolta käyttivät myös raskaammat maatalon työt. Vuonna 1967 Hulda ja Janne muuttivat parin kilometrin päähän Uuteen Kiheriin, suvun maille rakentamalleen uudelle tilalle ja Vanha Kiheri jäi kesäpaikaksi, kunnes Jannen vanhin poika Mauri, minun ukkini, osti sen isänsä perikunnalta vuonna 1987. Mauri-ukki ja Marjatta-mummi ovat kunnostaneet ja nykyaikaistaneet vanhan sukutilan, joka toimii nyt siis myös kymmenen lapsenlapsen mummolana. Neljättä sukupolveakin on jo syntynyt runsaasti.

Isäni Unton ja hänen vaimonsa Marja-Riitan hääkuva.

Isäni teki elämäntyönsä armeijan palveluksessa. Hän on sotilasarvoltaan kapteeni ja työskenteli Lapin lennostossa. Aikaisemmin isä asui perheineen pitkään Sodankylässä, jossa toimi Vaalajärven tutka-aseman päällikkönä. Minulla ei ole ollut sadun pahaa äitipuolta, vaan hyvä äitipuoli, jonka kanssa olen tullut hyvin toimeen. Marja-Riitta työskentelee Osuuspankissa sijoitusasiantuntijana. Äitipuoleni sukujuuret ovat Misin kylässä, Rovaniemen ja Kemijärven kunnanrajan vaiheilla.

Minulla on isäni puolelta kaksi velipoikaa, Jyrki ja Jukka. Molemmilla on jo omat perheet ja olen nelinkertainen setä. Nuorempi veljeni on isän tavoin Ilmavoimien palveluksessa, hän on hävittäjälentäjä. Veljeni vanhin tytär on kummityttöni.

Minä ja velipojat Levärannan mummolassa.

Mauri-ukkini toimi Kemijärvellä pitkään puutyönopettajana jääden eläkkeelle vasta 80-vuotiaana. Ammattipuusepän taidoilla hän entisöi kotitalonsa upeaan kuntoon. Talon sisustus on täynnä ukin tekemiä pöytiä, tuoleja, lipastoja ja kaappikelloja.

Marjatta-mummini puolestaan on kotoisin Ranuan Kuusijärveltä, hän tuli Kaisamatin sukuun miniäksi v. 1959. Hänen vanhempansa olivat Kuuselan tilan isäntäpari, Usko Eevert Hiltula (1910-79) ja hänen vaimonsa Anni o.s. Hiltunen (1907-92) eli Ranuan mummi ja ukki. Marjatta-mummini veli, sahayrittäjä ja hevostilallinen Tauno Hiltula asuu nykyään Kuuselassa. Tauno-eno on ollut Ranualla pitkään erilaisissa luottamustehtävissä, mm. kunnanvaltuutettuna ja lautamiehenä.

Isomummini Hulda Kaisamatti (s. 31.1.1915 - k. 2.1.2009)

Isomummini eli Ämmini Hulda Kaisamatti oli Kiherin tilan emäntä. Vaikka hän oli jo 69-vuotias syntyessäni, sain pitää hänet elämässäni yli 24 vuoden ajan. Lapsuudestani muistan hänet torttuja leipovana touhukkaana emäntänä. Tutustuin häneen paremmin jo aikuistuttuani, kun hän joutui jättämään rakkaan kotipiirinsä ja viettämään lähes viisi vuotta laitoshoidossa sairaalassa ja sittemmin Puistolan palvelukeskuksessa. Olin tiiviisti mukana Hulda-mummin hoidossa, kun hän opetteli leikkauksen jälkeen 89-vuotiaana vielä uudestaan kävelemään ja myös sitten, kun hänen aikansa tuli lähteä tästä maailmasta.

Hulda-mummista olen kertonut enemmän tällä sivulla.