Puhe papatuspäivillä

Hyvät ystävät!

Tuon Kemijärven seurakunnan tervehdyksen tänne Papatuspäiville, Kemijärvi-viikon päätapahtumaan!

Joku voi kysyä, että mitä seurakunta tekee tällaisessa tapahtumassa? Että eikö seurakunnan pitäisi pysyä vain siellä kirkossa ja seurakuntatalolla? Onko seurakunnan sopivaa näkyä lähtökohtaisesti ei-uskonnollisissa tapahtumissa?

Olen erittäin iloinen, että tapahtuman järjestäjät ovat pyytäneet ohjelmaan myös seurakunnan tervehdyksen. Paitsi että yleensäkin kirkon on syytä mennä kansan pariin ja olla lähellä tavallisia ihmisiä, niin mielestäni juurikin tällaisessa kotiseututapahtumassa yhteys kristilliseen arvopohjaan on helposti löydettävissä.

Rohkenen väittää, että kotiseututyö on kristillinen hyve.

Raamatussa Jeremian kirjan 29 luvussa kehotetaan: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”

Aikaisemmassa Raamatun käännöksessä tämä kaupungin parhaaksi toimiminen ilmaistiin sanoilla: ”Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä…”

Tätä Raamatun kohtaa on usein käytetty perusteena sille, että kristityt voivat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, mutta ihan hyvin se käy perusteeksi ja ehkä jopa velvoitteeksikin kaikenlaisen rakentavan yhteisöllisen paikallistoiminnan edistämiseksi.

Kirkon tärkein tehtävä on tietysti evankeliumin ilosanoman levittäminen. Sen kertominen, että yhteys maailmankaikkeuden Luojaan ja kerran iankaikkiseen elämään löytyy Jeesuksen sovitustyön kautta. Mutta tämän kanssa ei ole ristiriidassa, vaan pikemminkin sopusoinnussa, että kirkko osallistuu täällä sellaiseenkin työhön, joka ensi näkemältä ei vaikuta erityisen uskonnolliselta.

Olen joskus kuullut muuten sanottavan, ettei riitä, että kerromme viestiä kristinuskosta. Meidän on itse oltava tuo viesti. Omilla teoillamme – tarvittaessa myös sillä, että uhraamme voimiamme sen yhteisön hyväksi, johon meidät on asetettu, mikäli meille on sellainen kutsumus ja tehtävän vaatimat edellytykset annettu.

Rukouksen voimaa ei tule väheksyä. Rukous on kristityn upea etuoikeus. Mutta suhteessa lähimmäisiimme ei aina riitä sen sanominen, että ”minä rukoilen puolestasi”. On voitava myös kysyä, ”mitä voisin itse tehdä tuon asian tai henkilön hyväksi? Itseäni en kuvittele tässä asiassa totisesti minkäänlaiseksi esimerkiksi. Mutta Raamatun viitoittamalla tiellä me voimme onneksi myös kaatua ja nousta uudestaan. Armon ja anteeksiantamuksen varassa.

Näiden Papatuspäivien yleisteemana on vanhojen kädentaitojen esittely. Täällä esitellään sellaisia ammatteja, jotka ovat toki yhtä tärkeitä tänäänkin, mutta joista jo monet esivanhempamme saivat elantonsa. Täällä Kemijärven maisemissa on vuosisatojen ajan eletty, tehty työtä, raivattu ja rakennettu, viljelty ja varjeltu.

Suomen kansan menestyksen murtumaton perusta on ollut ja on yhä kristillisissä perusarvoissa ja isien uskossa, jota vastaan kyllä jokaisella aikakaudella eri muodoissa hyökätään, mutta joka varmasti kestää kaikki hyökkäykset ja jonka pohjalta yhteiskuntaamme on edelleen turvallista ja kestävää rakentaa.

Tässä yhteydessä voisi lainata Suomen Marsalkka Mannerheimia, joka päätti muistelmansa sanoihin:

”Sulkemansa rivinsä vaaran hetkellä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntien piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta. Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena, - isiltä peritystä uskosta, isänmaanrakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta -, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”

Kun näin kotiseutupäivillä olemme, niin en malta olla tähän loppuun kertomatta pientä juttua kotiseutumme ja kotiseurakuntamme historiasta. Kun joskus saa kuulla – mistähän lienee johtuu! – että meillä tämä hallinnollinen elämä joskus myrskyää ja että täällä tehdään paljon valituksia, niin arvuutin kerran erästä ystävääni, että mikähän mahtaa olla ensimmäinen Kemijärveä koskeva valitus? Jos olette käyneet tuolla Taivaan tulien kiertoajelulla, jossa oppaana usein toimii kirkkovaltuustokollegani Helena Poikolainen, niin olette sen kenties kuulleet.

Nimittäin Turun tuomiokapitulin säästyneistä pöytäkirjoista löytyy vuodelta 1659 sellainen erikoinen valitus, jossa eräs talonpoika Kemin Karihaarasta valitti tuomiokapitulille siitä, että Kemijärven ensimmäinen pappi, Jakob Lapodius, oli pahoinpidellyt hänen veljensä. Valitettavasti ei ole tiedossa, että mihin lopputulokseen asian selvittelyssä päädyttiin.

Tämä Lapodius ei ollut minulle suoraan sukua, mutta sitä kautta kylläkin, että hänen vaimonsa Anna Hannuntytär oli erään esi-isäni sisar. Kun Lapodius sitten kuoli, niin Kemijärven seurakunnan isännät ilmoittivat papin paikkaa tavoitelleelle Esaias Fellmanille, että hänen täytyy sitten naida tämä edeltäjänsä leski. Fellman oli tuolloin pappina Inarissa, viihtyi siellä erittäin huonosti ja poikamies kun oli, niin hyväksyi mielellään tällaisen ehdon.

Seurakunta olisi nimittäin joutunut maksamaan tämän lesken ja hänen lastensa elatuksen, mutta nyt ei sitten tarvinnutkaan kahta perhettä elättää. No, nykypäivä ei ihan tällaisia konsteja voi käyttää, mutta olemme kyllä saaneet tuota seurakunnan taloutta muilla toimilla vähän parempaan kuntoon viime vuoden aikana.

Seurakunnan puolesta toivotan hyvää Papatuspäivän jatkoa ja teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi kirkkoon ja seurakunnan eri tapahtumiin. Kristinuskon sanoma on tarkoitettu meille kaikille.